Tasapainoisella hengityksellä on merkitystä ihmisen psyykkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Omaa matkaani epäterveestä häpeästä vapautumisessa on hyödyttänyt suuresti paitsi laulaminen, joogan ja meditaation harjoittaminen, myös psykofyysiseen hengitysterapiaan tutustuminen ja hengityskouluohjaajaksi kouluttautuminen. Kävin hengityskouluohjaaja-koulutuksen Tampereen AMK:ssa vuonna 2015, kouluttajina Maila Seppä ja Minna Martin. Koulutuksen myötä minulle syventyi ymmärrys siitä, kuinka paljon hengitystä ja kehoa tarkkailemalla voimme tulla tietoiseksi meissä tapahtuvissa tunteista ja kuinka tunteet vaikuttavat meihin kehollisella tasolla, vaikuttaen näin myös hengittämiseen. Muutos tapahtuu myös vuorovaikuksessa, minkä vuoksi omalla kohdallani koulutus tarjosi mahdollisuuden oppia omista rajoista, turvallisuudesta ja näkyväksi tulemisesta. Usein pyrimme kontrolloimaan hengitystämme, vaikka vastaus jännityksiin ja lukkoihin voikin löytyä hellittämisestä ja ”irtipäästämisestä”.
Menetelmän tausta:
Psykofyysinen hengitysterapia (hengityskoulu) sai alkunsa liikuntaterapeutti Maila Sepän ja erikoispsykologi Päivi Lehtisen vuosikymmeniä jatkuneesta yhteistyöstä. Alun perin menetelmä syntyi hyperventilaatio- tai somaattisin ahdistustusoirein oirehtiville suunnatuksi psykofyysiseksi lyhytterapiaryhmäksi, hengityskouluksi. Menetelmän ja taustateorian kehitys jatkui yhdessä Maila Sepän sekä psykologi ja psykoterapeutti Minna Martinin kanssa. Menelmästä käytetään nykyään laajemmin nimitystä psykofyysinen hengitysterapia. Menetelmää hyödynnetään sekä yksilö- että ryhmäterapeuttisessa työssä.
Menetelmä sopii mm. stressaajille, jännittäjille, häpeästä ja peloista sekä kehollisista (kehon jännitystilat) oireista kärsiville. Lisätietoa menetelmästä sekä niihin liittyvistä työpajoista, koulutuksista, lunnoista ja kursseista Minna Martinin kotisivuilta.
Tästä videosta näet, mitä hengitysohjauksessa tapahtuu.
Teen toistaiseksi töitä psykofyysisenä hengityskouluohjaajana yksityisasiakkaiden kanssa.
Suosittelen hengityskouluohjausta erityisesti heille, jotka haluaisivat kokeilla laulutunteja, mutta joille kynnys siihen on vielä korkea. Hengityskouluohjaus luo hyvän pohjan, jonka avulla voi kokeilla jossain vaiheessa myös laulamista.