Minusta ei pitänyt tulla laulunopiskelijaa, ammattilaulajasta puhumattakaan. Tätä mieltä olivat useat laulunopettajat, jotka istuivat lautakunnissa tekemässä päätöksiä heistä, jotka otettaisiin laulua opiskelemaan. Toisin sanoen sain enemmän torjuntoja pääsykokeissa kun kehtaan edes sanoa. Se ei estänyt minua haaveilemasta lauluopinnoista tai yrittämästä myöhemmin uudestaan. Se ei estänyt minua etsimästä opettajia, jotka osaisivat auttaa minua ääneni kanssa. Lopulta pääsin laulua opiskelemaan (voit lukea tarinastani tarkemmin täältä). Opiskelupaikasta huolimatta riittämättömyyden ja huonouden tunteet laulussa jatkuivat ja vaikuttivat laulutekniikkaani negatiivisesti. Kaikki kokemukseni kuitenkin vaikuttivat siihen, että päädyin tutkimaan häpeän ja laulun yhteyttä.
Määrittelin käsitteen laulullinen häpeä (vocal shame) ensimmäistä kertaa amk-opinnäytetyössäni Häpeä laulullisen ilmaisun esteenä – laulunopiskelijoiden kokemuksia laulullisesta häpeästä (2013) ja laajensin sitä maisteritutkinnon kirjallisessa lopputyössäni (2017) näin:
”Termillä laulullinen häpeä tarkoitan ihmisen kokemaa häpeää ja riittämättömyyden tunnetta omasta lauluäänestä. Häpeä voi liittyä laulutekniikkaan ja sen puutteisiin ja/tai äänen ominaisuuksiin (väri, voimakkuus, ääniala, joustavuus). Vaikkakin joitakin äänen ominaisuuksia voidaan parantaa laulutekniikkaa kehittämällä, tiettyä äänen ydintä ei voida muuttaa. Laulullinen häpeä voi pahimmillaan aiheuttaa ihmiselle kokemuksen siitä, että oma ääni on täysin arvoton ja ruma. Tämä voi aiheuttaa äänen pidättelyä, mikä osaltaan aiheuttaa enemmän teknisiä ongelmia.”
Häpeän kokeminen vaikuttaa voimakkaasti myös kehoon: mm. pallea jännittyy ja hengitys muuttuu pinnalliseksi, kurkun alueen seudun lihakset jännittyvät ja kurkkua kuristaa. Tällöin laulaminen vaikeutuu entisestään ja vaikuttaa laulutekniikkaan negatiivisesti, mikä edelleen lisää häpeän tunteita. Tällöin joudutaan helposti negatiivisen noidankehään.
Häpeä on siis psykofyysinen tunne, joka vaikuttaa negatiivisesti kognitiivisiin toimintoihin, hermostoon ja motoriikkaan, minkä vuoksi uuden oppiminen on vaikeaa ja äänellinen kehitys jopa pysähtyy. Ääni lukkiutuu ja tämä lisää häpeää entisestään. Siksi häpeällä on negatiivinen vaikutus opiskelumotivaatioon sekä minäpystyvyyden ja itsetunnon alenemiseen. Harjoittelu herättää tällöin voimakasta häpeää ja ahdistusta, mikä pahimmillaan vaikuttaa voimakkaasti myös elämänlaatuun ja yleiseen hyvinvointiin. Pahimmillaan tämä voi vaikuttaa niin, että ihminen lopettaa laulamisen kokonaan.
Laulullinen häpeä ei myöskään korreloidu positiivisesti laulutaidon ”puutteen” kanssa. Asia voikin koskettaa ketä tahansa, oli hän sitten koulun laulukokeissa lytätty henkilö, laulunharrastaja, pääsykokeissa torjuttu, laulunopiskelija tai ammattilaulaja.
Oman kokemukseni mukaan laulullisesta häpeästä on kuitenkin mahdollista vapautua ja häpeää oppia sietämään. Laulullisen häpeän käsittelyn kautta häpeänsietokykyni muillakin elämänalueilla on parantunut.
