Itsemyötätuntoa alkavaan vuoteen

Viime vuoden lopulla olen uinut välillä syvissä vesissä. Synkkä, pimeä, lumeton loppusyksy ja alkutalvi ovat osaltaan vaikuttaneet matalavireiseen mielialaani. Toisaalta mielialaan on vaikuttanut myös ankara sisäinen ääni. En ole kyennyt irrottamaan silmiltäni perfektionistin laseja. Sisäinen ääni sanoo, että ei riittänyt. En ole saavuttanut kaikkia tavoitteitani. Olen epäonnistunut omalla mittapuullani.

Tosin en välttämättä olisi päässyt tavoitteisiini, vaikka olisin tehnyt mitä. Tapanani kun on ollut siirtää mittaa sitä kauemmas, mitä pidemmälle olen päässyt. Tämä ”epäonnistunut” olo on ollut siitäkin huolimatta, että kirjoitin kiitosta saaneen ammattilaulajan laulullista häpeää käsittelevää pro gradu -työn, tein laulun diplomitutkinnon ja valmistuin musiikin maisteriksi

Kuulostaako tutulta? Oletko saanut itsesi kiinni ruoska kädessäsi? Mikä sinulle ei riittänyt viime vuonna? Missä epäonnistuit ja tunsit olosi pieneksi, turvattomaksi ja arvottomaksi? Vai pelkäsitkö epäonnistumista niin paljon, että sitä välttääksesi paiskit töitä ja vaadit itseltäsi yhä enemmän? Epäonnistuminen aiheuttaa häpeää ja sen vuoksi sitä pelätään.

Amerikkalainen häpeätutkija Brené Brown sanoo osuvasti: ”Shame is the most powerful master emotion. It’s the fear that we’re not good enough.” Epäonnistuminen, ei-tarpeeksi, laittaa ihmisen kasvokkain häpeän kanssa. Pelkäämme, että emme ole tarpeeksi hyviä emmekä riitä.

Uusi, parempi vuosi – uusi, parempi minä

Vuoden lopussa ja uuden alkaessa mielessäni on perinteisesti ollut sellaiset uudenvuodenlupaukset, joiden avulla tekisin enemmän ja saavuttaisin enemmän. Tammikuussa kun on hyvä aloittaa uudelleenruoskinta parin viikon joulutauon jälkeen. Muillakin itsensä ruoskijoilla morkkis saattaa olla kova joulun syömisistä ja laiskotteluista johtuen. Vuodenvaihde on kuin kaikkien maanantaiden kuningatar, jolloin uusi ja parempi elämä ja uusi ja parempi versio minusta voi saada alkunsa. Mikä tuuri, että saimme tällä kertaa aloittaa uuden vuoden maanantai-päivänä.

Voisin yrittää vakuuttaa teitä ja itseäni siitä, että tänä vuonna en ole ankara itselleni tai yritä pudottaa muutamaa kiloa enkä yritä jatkaa katkolla ollutta puolentoista tunnin jooga-harjoitusta heti herättyäni. Voin päättää olla tekemättä uuden vuoden lupauksia uran tai kilojen suhteen. Silti perfektionistinen puoli tekee omia suunnitelmiaan melkein huomaamatta – jätän karkin taas pois, liikun tarpeeksi ja kehitän itseäni loputtomasti siirtäen mittatikkua aina vain edemmäksi.

 

En tarkoita sitä, etteikö uraa pitäisi ja tarvitsisi suunnitella tai terveysremonttia ei voisi tehdä. Kyseenalaistan sen silloin jos se toimii ihmisarvon mittarina, kuten itselläni joskus käy. On nimittäin eri asia lähteä töihin tienaamaan rahaa kuin tienaamaan omaa ihmisarvoaan. On eri asia laihduttaa terveyden kuin oman arvon nostamisen vuoksi. Onko arvoni sidottu tiettyyn painoindeksiin, pankkitilillä olevaan rahamäärään ja urakehitykseen? Ei ole eikä sen pitäisi olla, vaikka sisäinen arvostelija niin yrittääkin väittää. Itsetunnon buustaus ulkoisilla asioilla ei ole kuitenkaan tuonut pysyvää muutosta ainakaan omalla kohdallani.

Itsemyötätuntoa alkavaan vuoteen

Perfektionistisella puolellani on siis edelleen valitettavan paljon sananvaltaa elämässäni. Ainakin se osaa nalkuttaa hyvin vakuuttavasti osoittaen puutteita ja parannusehdotuksia, kääntäen katseen pois asioista, jotka onnistuivat ja menivät hyvin. Katkaisuhoitomenetelmää ylenmääräiseen perfektionismiin odottaessa joudun kuitenkin tyytymään siihen, että pyrin uusi, parempi minä -uudenvuodenlupausten ohessa harjoittamaan myötätuntoa itseäni kohtaan yhä enenevässä määrin. Myötätuntoinen suhtautuminen itseen vapauttaa toimimaan enemmän kuin lamauttava perfektionismi.

Itsemyötätuntoa voidaan harjoittaa myös sisäistä ruoskijaa kohtaan. Miksi sisäinen ruoskija ylipäätään on niin ankara? Millä tavoilla sinä voisit sallia itsellesi itsemyötätuntoa tulevaan vuoteen? Missä voisit hellittää? Mikä on riittävän hyvää? Voivatko mokat, virheet ja epäonnistuminen merkitä muutakin kuin häpeää?

Jospa antaisin itselleni luvan tehdä virheitä ilman, että ruoskin itseäni niistä jälkikäteen ja upottaisin itseni häpeäsuohon? Hurjalta kuulostaa, mutta otan haasteen vastaan. Toiseen haasteeseen vastasin viime viikolla YouTube-haasteen muodossa. Olin pitkään ajatellut laittaa laulumateriaalia YouTubeen. Tähän mennessä perfektionistinen puoli on pitänyt suitset tiukalla ja projekti on ollut ajatuksen tasolla. Nyt annoin itselleni luvan hellittää hieman suitsista ja laittaa YouTubeen sellainen veto, johon olen suhteellisen tyytyväinen. Tämä oli pieni pyllistys sisäiselle perfektionistilleni.

Entä jos yrittäisit olla hieman parempi ystävä itsellesi tänä vuonna? (harva meistä puhuisi samalla tavalla parhaalle ystävälle kuin puhuu itselleen). Entä, miltä kuulostaisi lempeys, armo, myötätunto tai itsensä ottaminen vähemmän vakavasti? Mielestäni erittäin varteenotettavia vaihtoehtoja kaalikeittodieetille ja kuntosalikortille. Suunnitelmia, haaveita ja tavoitteita saa ja pitää olla. Tärkeä on vain muistaa pitää lempeys ja itsemyötätunto matkassa mukana.

 

Ps. Uuden vuoden lukemistona itsensä ruoskijoillle voin suositella Laurie Ashnerin ja Mitch Meyersonin kirjaa Kun mikään ei riitä: ohjeita ikuisesti tyytymättömille sekä Tuuti Piipon ja Miika Peltolan kirjaa Kantapään kautta – kirja rohkeista epäonnistumisista.

 

Kuvat: www.pixabay.com