Tänään vietetään Maailman Äänipäivää. Vuodesta 1999 vietetyn päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta äänestä ja äänihäiriöistä. Päivä on myös hyvä muistutus siitä, että jokaisella on oikeus ilmaista itseään, lupa laulaa ja käyttää omaa ääntään. Tämän päivän kunniaksi haluankin jakaa osittain erään osallistujan palautteen Häpeästä hiljaiset -työpajasta muutaman vuoden takaa.
Lämmin kiitos osallistujalle luvasta jakaa hänen arvokas kokemuksensa.
Omat ääriviivat
Työpajassa opin yhden tärkeimmistä asioista elämässä, piirtämään itselleni ääriviivat. Sain kokea, että minulla on oikeus näkyä, kuulua ja tuntea. Työpajan jälkeen minulle tapahtui paljon. Pyyhkeen kanssa riehuminen ja harjoitukset parin kanssa milloin sanoo seis, oli kokemus joka jäi mieleen: ”Näinkö helppoa on piirtää omat ääriviivansa. Sanoa ei!” Opin sanomaan hyväksikäyttäjille, joita oli ollut tuttavapiirissä ”Ei”. Sanoin ”Ei” ensimmäistä kertaa elämässäni ilman syyllisyyttä. Se oli vapauttava kokemus.
Sanoin ”Ei” ensimmäistä kertaa elämässäni ilman syyllisyyttä
Olen havainnut, että olen pystynyt rakentamaan ympärilleni myös suojapesän, tarvittaessa panssarin niiltä katseita tai epämääräisiä lauseita varten, jolloin en ole selvillä mikä niiden tarkoitus on. Ennen pieni neutraaliltakin tuntuva ele ja puhe jota ei selkeästi kuule, vaan on joutunut esim. laulutilanteessa kuoronjohtajan eleestä ja puheesta päättelemään on kääntynyt omissa ajatuksissa itseä tuomitsevaksi. Varsinkin on saannut osakseen myös torjuvia katseita. Nyt tällä suojalla neutralisoin ainakin ne eleet jotka eivät suoraa osoita torjuntaa. Se on tuntunut vapauttavalta.
Sain elintärkeän kokemuksen piirtää rajat, kokea että minua pitää kunnioittaa. Miksi minä olisin niin paljon huonompi, että minulla ei ole oikeutta kertoa että minuun sattuu jos satutetaan tai minua saa kohdella huonosti? Ajatuksia on heränyt. Oman äänen suhteen olen käynyt pitkän tien ja kurssilla koin, että sain luvan olla äänessä.
Laulua yleisön edessä
Lauloin viikko sitten konsertissa yleisön edessä. Tunsin syvää liikutusta, että minun ääneni sai kuulua, minulla on erityinen, oma autenttinen ääni. Kenelläkään toisella ei ole minun ääntäni, eikä minulla ole kenenkään toisen ääntä. Se on aivan yksilöllinen ja sillä on paikka tässä maailmassa. Nyt kurssin jälkeen on tuntunut myös, että olen äänellisesti murtumassa hiljaisuudesta esiin. Minulle on ennenkin kerrottu ääneni olevan korkea sopraano, mutta vasta nyt sitä on lähdetty hyödyntämään lauluopettajienkin kanssa. Joka päivä kuulen palautetta, että olet erittäin korkea sopraano. Ennen jokunen on saattanut niin sanoa, nyt ympärilläni puhuvat siitä kaikki jotka kuulevat ääntäni. Se on ollut yllättävää.
Näkymättömästä näkyväksi
Oma tunne on, että olen vielä valon ja pimeyden rajapisteessä, murtautumassa esiin hiljaisuudesta ja pimeydestä, siitä entisestä itsestä, joka ei saannut näkyä ja kuulua.
Oma tunne on, että olen vielä valon ja pimeyden rajapisteessä, murtautumassa esiin hiljaisuudesta ja pimeydestä, siitä entisestä itsestä, joka ei saannut näkyä ja kuulua. Tanssin ohuen ohuella nuoralla syvän rotkon yllä. Tasapaino ei saa heittää, muuten putoan pimeyteen.
Eteeni en näe vielä, on liian hämärää, mutta minulla on aavistus valosta ja vapaudesta. Vanha on ollut pakko jättää taakse vaikka se on ollut turvallisempaa kuin turvaton tuntematon tulevaisuus. On vain luottamus että nuora ei katkea, tasapaino ei horju. Minä selviän ja saan olla näkyvä. Jonakin päivänä minä laulan sielua koskettavin sävelin. Saan olla minä. Saan olla vapaa! Näkymätön lapsi saa viimein syntyä näkyväksi.
—
Häpeästä hiljaiset -työpajat ovat edelleen tauolla koronatilanteesta johtuen, mutta tulevista työpajoista ilmoitetaan näillä sivuilla, Facebookissa ja Instagramissa tilanteen muuttuessa.