Kirjoittamisen vaikeudesta

Täytyy myöntää. Olen ollut pitkään häpeästä hiljainen. Blogin kirjoittaminen on ollut tauolla melkein yhdeksän kuukautta. Aluksi minulla oli todelliselta tuntuvia ja varsin päteviäkin tekosyitä olla kirjoittamatta. Ensin keskityin ammattilaulajan häpeää käsittelevän graduni kirjoittamiseen. Intensiivisten kirjoituspäivien jälkeen en jaksanut käyttää iltojani …

Lue lisääKirjoittamisen vaikeudesta

Hävettävä kateus

Edellinen kirjoitukseni käsitteli häpäisevää kateutta. Kateusteemaa on kuitenkin tärkeä pohtia toisestakin näkökulmasta. Kateus kuuluu kuitenkin häpeän lailla jokaisen ihmisen elämään. Vai voitko väittää, ettet ole koskaan tuntenut kateutta ketään kohtaan? Minä en voi. Minä olen tuntenut kateutta ja tulen aivan …

Lue lisääHävettävä kateus