Hävettävä kateus

Edellinen kirjoitukseni käsitteli häpäisevää kateutta. Kateusteemaa on kuitenkin tärkeä pohtia toisestakin näkökulmasta. Kateus kuuluu kuitenkin häpeän lailla jokaisen ihmisen elämään. Vai voitko väittää, ettet ole koskaan tuntenut kateutta ketään kohtaan? Minä en voi. Minä olen tuntenut kateutta ja tulen aivan varmasti tuntemaan tulevaisuudessakin silloin tällöin. Aikaisemmin tunsin aina myös häpeää tuntiessani kateutta. Olen siis hävennyt kateudentunnetta. Ennen ajattelin sen tarkoittavan jotenkin sitä, että olen huono ihminen kadehtiessani toisen onnea. Toisten puolestahan pitää olla iloinen eikä toisen onni ole itseltä pois.

Kuitenkin, silloin kun kateus yllättää tai kolahtaa kohdalle, oma fiilis saattaa olla matalalla, omaa osaamista ja mahdollisuuksia epäilee ja se vaikuttaa tunteisiin myös toista kohtaan. Toisen onnistuminen toimii peilinä ja sitä vertaa omaan epäonnistumiseen tai epäonneen. Silloin kun itsellä menee huonosti, on vaikeampaa iloita toisen onnistumisesta. Se jos mikään on inhimillistä. Muistan opiskelujeni alkuvuosilta kuristavan tunteen katsoessani vierestä, kun toinen uskalsi rohkeasti laulaa, eikä häpeä ainakaan päälle päin estänyt tai ainakaan vaikuttanut laulutekniikkaan samalla tavalla kuin minulla. Ihailin, mutta samalla kadehdin. Voi kun minäkin… Miksi minä en pääse näistä peloista ja häpeästä ja pysty samaan? Kateus, niin ikävä tunne kuin se olikin, kertoi omista haaveistani ja toiveistani enemmän kuin toisen ihmisen onnistumisesta. Se kertoi siitä, mitä itsekin kaipasin ja mistä haaveilin.

Häpeävä suhteeni kateuteen alkoi muuttua lukiessani kirjaa Kateus työelämässä, jossa erotettiin musta ja valkoinen kateus (s. 20). Musta kateus tarkoittaa sitä, että toisen onnen haluaa tuhota. Valkoista kateutta tunteva taas haluaa saavuttaa saman, riistämättä kuitenkaan toisen saavutusta ja onnea. Kateus ei siis itsessään ole ongelma, vaan miten siihen suhtautuu ja toisaalta, miten sen antaa omiin ihmissuhteisiinsa vaikuttaa. Voinko olla onnellinen tai harjoitella olemaan onnellinen toisen puolesta, vaikka se voikin olla vaikea silloin kun itsellä on vaikeaa? Voinko iloita samalla toisen puolesta, vaikka tunnenkin kipua omasta tilanteestani? Voinko antaa toiselle hyvää palautetta ja kannustusta, vaikka itseäni ei juuri nyt onnista? Voinko tykätä, vaikka kadehdin?

Parisuhde toisen laulajan kanssa on ollut hyvä tilanne kohdata ja käsitellä kateutta itsessäni. Silloin kun itselläni oli vielä suuria teknisiä vaikeuksia mieheni pystyi laulamaan spontaanisti, helposti ja hyvällä tekniikalla. Jopa hyräily oli minulle hankalaa ja huomasin kaipaavani sitä mieheni laulaessa ja improvisoidessa. Miksi minä en pysty, miksi minä en osaa? Musiikinalalla vertailu on muutenkin yleistä ja jatkuvaa. Olen seurannut vieressä kun miestä on kehuttu – ja päinvastoin.

Samalla alalla oleva pariskunta voi normaalia enemmän joutua miettimään suhdetta kateuteen kuin eri alalla toimivat. Jos toinen saa töitä ja toinen ei, toimii se yhtä lailla peilinä kipuilulle kateuden tunteen kanssa kuin kollegan kanssa syntynyt vertailutilanne. Parisuhteessa tilanne tulee vain tunnetasolla lähemmäksi eikä asian kohtaamiselta voi oikein välttyä, kun toisen kanssa jakaa arjen. Minulle tämä on kuitenkin tuonut mahdollisuuden tulla sinuiksi oman haavoittuvuuteni kanssa. Se on vaatinut tietysti rohkeutta avata omaa sisimpää sekä turvallisen kumppanin, jonka kannatteluun ja hyväksyvään vastavuoroisuuteen on voinut luottaa.

Parisuhteessani sain luvan kokea kateutta, ilman että toinen hylkäsi tai leimasi kauttaaltaan kateelliseksi. Mieheni alkoi käsittelemään omaa kateutta muutamia vuosia sitten ja tutki kateuden olemusta autenttisuuden näkökulmasta YAMK-opinnäytetyössään (sivut 93– 98). Hän puhuu muun muassa siitä, miksi kateudesta ei tunteena puhuta yhteiskunnassamme rakentavasti vaan sitä pidetään edelleenkin tabuna. Koemmekin molemmat tärkeänä puhua kateudesta ja siihen liittyvistä tunteista avoimesti. Omien ”heikkouksien” myöntäminen ja kohtaaminen auttaa kohtaamaan samoja tunteita myös toisessa. Jos annan luvan ja myötätuntoa omalle kateudelleni, voin ymmärtää ja hyväksyä sen myös toisessa.

Tutkija Susanna Lundell käsittelee kirjassaan Kateus työyhteisössä kateutta kattavasti. Hänen mukaansa tyytyväisyys omaan elämään suojaa kateudelta (s. 37). Hän myös on kuvannut kateusmittarilla (ss. 45–49) eri kateuden lajeja: kateudenpuuska, jäytävä kateus ja tuhoava kateus. Kateudenpuuska on oivallinen kuvaamaan omaa kateuttani, se on tullut ja mennyt.

Kateudenpuuska siis iski. Mitäs teet? Kirjailija Julia Cameron kehottaa käyttämään kateuden oman luovuuden polttoaineena. Seuraavalla kerralla kun kateudenpuuska osuu kohdallesi, käytä se siis niin. Ala kirjoittamaan, valokuvaamaan, bloggaamaan, rupea treenaamaan. Anna häpeällisen kateuden muuttua inhimilliseksi kateudeksi, joka ruokkii haluasi toteuttaa itseäsi. Ja ole kiitollinen siitä, että olet ihminen!

Jätä kommentti