Häpäisevä kateus

Saara Aalto on ollut paljon tapetilla erityisesti nyt X-Factor -kilpailuihin osallistumisensa vuoksi. Yleinen suhtautuminen Suomessa on hiljalleen muuttunut kylmän pessimistisestä ”Mitä se nyt oikein taas yrittää” positiivisempaan ”Kyllähän se hyvin vetää”! Nyt Saara Aaltoa on alettu kannustaa ihan eri tavalla. Nyt hän on maailmalla edustamassa Suomea. Itse kuitenkin koen, että vaikka Aalto olisi tippunut kisasta jo alkuvaiheessa, jo itse kilpailuun lähteminen ja siihen pääseminen on ollut saavutus ja kertoo suuresta rohkeudesta.

Miksi ”yrittäminen” on niin suuri kirosana Suomessa? Etsiessäni kirjaani aineistoa netistä viime kesänä törmäsin haastatteluun, jossa Aalto avautui koulukiusaamisesta. Samaa teemaa käytiin läpi Ylen uudessa radiohaastattelussa. Saara Aallon kokemus oli, että häntä kiusattiin onnellisuudesta, innokkuudesta ja iloisuudesta. Myös kateus vaikutti hänen mukaansa asiaan, mutta se on ollut jotenkin kiellettyä tuoda esille.

Itse lisäisin listaan vielä yhden sanan: häntä kiusattiin lahjakkuutensa vuoksi. Luokalta toiselle hyppäämiseen ei riitä innokkuus. Miksi Suomessa on tabu sanoa ääneen olevansa lahjakas? Sehän tarkoittaisi, että puhuja kehuu itseään ja automaattisesti oletetaan, että kusi on noussut päähän. Mikäli Saara olisi sanonut, että hän oli koulussa hyvä ja lahjakas, olisi viikate varmasti käynyt jälleen kerran: ”No, vaikka se siellä X-Factorissa on niin tarviiko sen vielä itseään lisää kehua? Joku raja sentään!”

Karita Mattila kertoo uudessa kirjassaan, että hän joutui Suomessa useaan otteeseen vakuuttelemaan sitä, ettei kusi ole menestyksen myötä noussut hattuun. Häneltä oli jopa kysytty, näkyykö silmämunissa keltaista. Suomalaisesta kulttuurikontekstista käsin se, mikä muualla olisi normaalia kuulostaa siltä, että nyt kehutaan liikaa. Täytyyhän muistaa pitää kynttilä vakan alla. Ja: Se, joka kuuseen kurkottaa, se [kyllä VARMASTI] katajaan kapsahtaa.

Minkälaisen viestin tämän antaa lapsille ja nuorille, kenelle tahansa? Jos erotut joukosta, joudut tapetille useasti varsin negatiivissävytteisesti. Seurauksena kiusaaminen, ulkopuolelle sulkeminen ja häpäisy. Kirjaan keräämäni aineiston perusteella monet muutkin menestyneet laulajat ovat joutuneet koulukiusaamisen kohteeksi. En ihmettele, että Suomessa on niin voimakas häpeäkulttuuri. Koulukiusaamisen syitä on useita, mutta yksi niistä on erottuminen joukosta lahjakkuuden perusteella. Tiedän monta ihmistä, joiden kouluaika on ollut yhtä helvettiä lahjakkuuden ja sen näkymisen vuoksi. Koulutoverit eivät ole sietäneet ”hikua”,”nörttiä”, erilaista tai liian näkyvää.

Häpeäkulttuurissa ”huono” häpeää, mutta niin kyllä häpeää lahjakaskin. Liiallinen erottuminen joukosta aiheuttaa joukon ulkopuolelle sulkemisen. Torjunta taas aiheuttaa kenessä tahansa häpeää. Tälle ilmiölle on nimikin: Janten laki. Termi tulee kirjailija Axel Sandemosen kirjasta Pakolainen ylittää jälkensä (1933), jolla tarkoitetaan joukon tasapäistämistä. Kukaan ei saa nousta joukon yläpuolelle. (Ks. opinnäytetyöni täältä, sivut 11–12) Kirjassa kuvattiin sen ajan pienen kylän ilmapiiriä. Suomi näyttää olevan oma pikkukylänsä, jossa erilaisuutta ja lahjakkuutta ei aina sulateta helpolla. Eräs kirjani kyselyyn vastannut laulaja sanoi, että häpeä hänen kohdallaan loppui siihen kun hän muutti Suomesta ulkomaille. Oli tilaa hengittää ja olla se mitä on, itseään yhtään pienentämättä.

Häpeäkulttuuri on pahimmillaan todella tukahduttavaa eikä se hyödytä ketään. Viikatteen käymisen pelko aiheuttaa varovaisuutta kaikissa. ”Älä vaan luule itsestäsi liikoja” on porattu jokaisen suomalaisen selkärankaan. Häpäisyn pelon vuoksi aletaan alisuoriutua. Pahimmassa tapauksessa lahjakkaat piiloutuvat ja jättävät taitojensa kehittämisen kesken. Myös ”vähemmän lahjakas” ei uskalla lähteä kehittämään taitojaan, sillä oletuksena on myös, että jos ei ole ”valmiiksi lahjakas”, ei kannata edes yrittää. Taitaa siis olla parasta kaikkien painaa päänsä pensaaseen.

Saara Aallon matka Suomesta X-Factoriin kuvaa osuvasti suomalaista kulttuuria ja muistuttaa siitä, miten vaikeata tällaisessa ilmapiirissä on ylipäätään uskaltaa lähteä yrittämään yhtään mitään. Parhaassa tapauksessa voisimme ottaa oppia, jotta seuraaville maailmalle lähtijöille voisimme tarjota muutakin kuin naureskelua, häpäisemistä ja pessimististä ”kyllä se maitojunalla takaisin tulee”-asennetta.

Aallon kokemus on ollut, että mielipiteet ovat olleet kahtiajakoiset ja että myös kannustajia on ollut alusta asti. Valitettavasti äänekkäimmät mielipiteet ovat niitä negatiivisia mielipiteitä, joita myös media nostaa esille ja jopa herkuttelee niillä. Negatiivisuus myy hyvin – häpäiseminen jopa vielä paremmin.

Nostan hattua Karita Mattilan ja Saara Aallon kaltaisille, jotka eivät ole antaneet lahjakkuuttaan pienennettävän kateuden ja negatiivisen asennemaailman vuoksi. Menestymisen varjopuoliin kuuluu kateus. Kateudella kateellinen sahaa kuitenkin loppujen lopuksi omaa jalkaansa. Jos hän ei anna lupaa toisille menestyä, mitä hän suo itselleen? Saara Aalto sanoi osuvasti: ”Kateus on este, joka syö kateellista sisältä”. Itseään ja omaa tarkoitustaan toteuttavan ihmisen ei tarvitse arvostella sohvannurkasta muiden tekemistä ja yrittämistä, koska hän käyttää aikansa omien unelmiensa tavoittelemiseen.

25 kommenttia artikkeliin ”Häpäisevä kateus”

  1. Koulujärjestelmämme on tasapäistävä, lahjakkuus on hävettävää. Peruskoulussa keskitytään tasapäistämiseen. Kansakuntamme menestyjien on lähdettävä pois Suomesta.

    • On helppo hakea syyllisiä. Tässä tapauksessa peruskoulua, ja yleistää se koskemasn kaikkea. Tässä myös osoitus suomalaisesta “kannustamisesta”! Opettajana pyrin herkällä korvalla ja silmällä löutämään piileviäkin lahjakkuuksia. Olipa kyse urheilusta, musiikista, runoista tai mistä tahansa. Yritetään välttää pessimistisiä yleistyksiä. Se ei hyödytä ketään!

    • Minä olin kouluni paras oppilas ja kirjoitin koulun siihen asti parhaan ylioppilastutkinnon. En tuntenut itseäni kiusatuksi, mutta en saanut tukea keneltä, ehkä opettajat luulivat että en tarvinnut tukea. Siihen aikaan ei saatu mitään ammattiohjausta, enkä tietänyt mitä tehdä kun “tulin isoksi”. Olisin voinut tehdä vaikka mitä, Suomen hyväksi. Perheessäni (pikkukaupungissa) oli myös se käsitys että on tärkeää “pitää kynttilä vakan alla”. Niin menin naimisiin Amerikkaan, missä heti huomasin että siellä kaikkia kannustettiin. “YOU GO, GIRL”! Suomen menetys, Amerikan voitto! Kunnioitan Saaraa! Paljon onnea hänelle!

    • Ei taida pitää paikkansa, että se olis koulu. Ehkä koululaiset ja häpäiseminen on yleisintä juuri koulussa. Mihin pakenet?

  2. Erittäin hyvin kirjoitettu. Maailmalla on enemmän tilaa hengittää.
    Suomalainen häpeäkulttuuri on meissä syvällä. Surullista. Uskon kuitenkin että Saaran kaltaiset menestyjät vähitellen muuttavat kulttuuriamme kannustavammaksi. Hän on innostava esimerkki nuorille. Kaikki on mahdollista, suomalaisellekin. Hyvä Saara, hyvä Suomi.

  3. ei kaikki ole kateutta, jos sanoo mielipiteensä. Pitääkö aina olla ylistävä, jos ei ole ylistyksen aihetta. Varsinkin artisti, jota aina kehutaan mahtavaksi, jopa paremmaksi kuin alkuperäinen, On hänen vaikea kehittyä, jos he luulevat olevansa niin hyviä, ettei tarvitse enään oppia enempää. Näistä löytyy esimerkkejä nimiä mainitsematta. Mutta kaikkea hyvää Saaralle jatkossakin.

  4. Ikävää tunnistaa kirjoituksesta tämän päivän suomi. Itselläni on 10 vuotias poika ja ainakin vielä hän on oman tiensä kulkija (sanoo näin itse), haluaa poiketa muista jollakin tavalla, mutta kuitenkin kuulua porukkaan. Olen onnellinen lapsestani. Nyt olen ollut onnellinen Saaran puolesta, hän tuo iloa minulle, kun on päässyt maailmalle näyttämään lahjansa, kuinka hänen tähtensä on taivaalle syntynyt. Hetki hetkeltä hänen tähtensä loistaa aina vain kirkkaammin, riippumatta siitä kuinka kateellisia tai negatiivisia ajatuksia täällä kotimaassa sitten viljelläänkin. Saara on nyt tiensä tähtitarhaan löytänyt, työ on ollut pitkä ja varmasti raskas. Maailma on avoin, ei muuta kuin nenu kohti unelmia. Itse olen jo vuosia (kymmeniä) sitten oppinut eräältä työnantajalta, kuinka pienellä positiivisella huomiolla saa toiselle äärimmäisen hyvän mielen. Tätä olen toteuttanut elämässäni aina, kun olen kohdannut jotakin jossa on pakko sanoa asia ääneen. Yleensä olen hämmentänyt ohi kulkijan, koska useimmiten henkilö on täysin vieras, toki myös muutenkin käytän työssäni tätä, kehu lapsi päivässä. Sama toimii myös meihin vähän enemmän jo elämän polkuja tutkineisiin, lapset eivät tosin aikuisten tapaan hämmenny, heille on itsestään selvää vielä päiväkoti iässä, että he ovat maailman kauneimpia, piirtävät parhaiten (ainakin äidin tai isän mielestä), tai on maailman ihanin mekko jne. Mitä ihmettä se on minulta pois, jos tällaisen pienen (siis merkitys minulle pieni, kuulijalle se voi olla erittäin tärkeä, että joku näkee minut) asian sanoo toiselle ihmiselle, myötäelän toisen iloa ja joskus myös surua.
    Nautitaan maailman ihmeistä, Saaran menestyksestä, oman elämän ihmeistä, kyllä niitä joka päivä tässä harmaassakin arjessa on. Pitää vain katsoa maailmaa ihan vähän erilailla, ajatella ihan vain vähän toisella tapaa.

  5. Mielestäni on väärin ajatella, että kiusaaminen johtuisi kiusattavasta tai hänen ominaisuuksistaan. Kiusaaminen lähtee aina kiusaajasta – hänen suhtautumisessaan itseensä ja ympäristöönsä on jotain rikki. Lahjakkuudesta kiusaaminen kertoo kiusaajan kateudesta ja kyvyttömyydestä löytää oma erityisyytensä – omien rajojen puuttumisesta tai niiden tutkimattomuudesta – itsessä on joku psyykkinen voimakas lukko joka estää itsen näkemisen sellaisena kuin oikeasti on ja sen hyvksymisen. Liikutaan arvottomuuden maailmassa – jos on jo lapsena/nuorena jäänyt peilautumatta toisten ihmisten kautta arvokkaaksi, jää arvottomaksi ja se synnyttää kateutta ehkä enemmän kuin mikään muu elämässä. Arvottomuuden kokemuksen “korjaaminen” ei aikuisena onnistu jos kyseinen henkilö ei sitä ensin itse halua – mikään ulkopuolinen tekijä ei yksin sitä voi muuttaa vaan tarvitaan oma halu ja suostumus uudelleen itseksi peilautumiseksi. Omanarvon tunto syntyy meihin muiden kautta, kukaan ei yksin pysty eikä voi peilata itseään arvokkaaksi, siihen tarvitaan aina muita, toiset ihmiset.
    Lahjakkaat lähes aina pärjäävät- ainakin keksivät keinot päästä irti kiusaajistaan, koska ovat vapaita ajattelemaan ja ymmärtävät oman arvonsa. Arvottomat kiusaajat – he ovat yksin avuttomia näkemään tilaansa, he tarvisivat huomiota ja pysäyttämistä. Sellaista rakennetta ei kulttuurissamme tällä hetkellä ole. Eikä ihan äkkiä taida tullakaan; on kova kiire “pärjätä” kyynärpää tekniikalla, kiire kadehtimalla “voittaa” muut, kiire hukata itsensä.

    • Kiitos vastauksestasi! Toit tärkeän näkökulman esille. Kiusaaminen on monisyinen asia ja siihen liittyy varmasti se, että kiusaaja ei ole löytänyt omaa erityisyyttään ja kokee arvottomuutta. Toisaalta, kiusaaminen aiheuttaa kiusatussa arvottomuuden tunteita ja häpeää. Osa lahjakkaista saattaa selvitä, mutta on paljon niitä, jotka eivät ole selvinneet ja joihin on jäänyt syvät arvet. Osa heistä on joutunut koko luokan taholta kiusatuksi, jolloin kiusaajien joukossa on ollut myös niitä, joilla ei ole ollut erityistä syytä kiusata ketään.

      Tulisi löytää työkaluja, jotka auttaisivat sekä kiusattua että kisaajaa/kiusaajia. Olisi tärkeää puuttua asiaan hyvissä ajoin ja löytää keinot ehkäistä ongelmaa. Muun muassa Dalai Lama on puhunut siitä, että kouluissa pitäisi opettaa myötätuntoa ja perusempatiataitoja. Myötätunnon kehittymisen ja toisen tunteisiin eläytymisen seurauksena syntyy myös itsemyötätuntoa, joka olisi juuri hienosti sanoittamasi itsensä arvokkaaksi peilaamisen lähtökohta.

  6. Itse sain ja ala-asteella kuulla olevani hikari jos sain vähääkään paremman numeron. Eipähän kiinnostanut sen jälkeen enää opiskella, kun en halunnut kuunnella ilveilyä. Ja vaikka olisikin pitänyt arvosanatiedot itsellään, aina joku komppasi repun tai hiketeltiin vaikka ei arvosanasta mitään tiedetty, koska pakkohan sen on olla joku hyvä jos ei voi koetta näyttää…

  7. Kiitos tästä kirjoituksesta. Teini-ikäinen lahjakas lapseni luki tämän ja keskustelimme melko pitkään. Ehkä auttaa taas koulussa hetken.

  8. Koulukiusaaminen on ihan oma täysin hyväksymätön osansa mutta aikuisten artistien osalta, niin eihän kaikkien tarvitse tykätä kaikista. Itse en ihmeemmin välitä kummastakaan artistista, niin kuin en kaikista maailman muistakaan esiintyjistä. Minulla löytyy muutama joita tykkään kuunnella ja sillä siisti.
    En kuitenkaan koe tarpeelliseksi ryhtyä mollaamaan ja vähättelemään sellaisia jotka eivät ole minun makuuni,
    Jotenkin nyt mennään jo siihen, että ihminen on epäisänmaallinen jos ei palvo artistia vain siksi, että sattuu olemaan omasta kotimaasta.
    En siis väitä tai ole sitä mieltä, että nämä artistit eivät olisi lahjakkaita ja arvostan heidän tekemäänsä työtä ja panostusta uraansa. He eivät vain ole minun makuuni.

    • Heidi: Kommenttisi voisi olla osuva, jos tekstissä olisi kyse siitä, pitääkö Aallon (tai Mattilan) musiikista. Näin ei kuitenkaan ole. Luepa teksti uudestaan, huolellisemmin.

    • Totta, ja tavallista, koettua ja läheltä nähtyä, kiusaajista opettajiakin, nuorista opettajista kiusaajien kanssa läpänheittäjiä, fyysisesti heikomman alistajia..kun ei muussa pärjää; kateutta, jos et kuulu taviksiin

  9. Minä olen sitä mieltä, että liian herkästi yleistetään kaikkien olevan sitä tai tätä mieltä. Minun tuttava piirissäni ei kukaan ole koskaan mollannut Saaraa. Kaikki ei tietenkään ole hänen fanejaan. Mutta ei mollaakkaan. Minä henkilökohtaisesti pidän hänestä erittäin paljon ja toivon hänelle voittoa sekä sen tuomaa arvostusta.– Muutenkin meillä liiaksi yleistetään kaikki asiat. Kun ajattelee meitäkin on noin viisi ja puoli miljoonaa. Emme todellakaan kaikki ole Saaran vastaisia. Ihmisillä vaan on joku erityinen tapa yleistää asioita. Aivan tuolta johtavista ihmisistä asti. Sanotaan kaikki Suomalaiset juovat liikaa häiriköivät matkoilla. Olen myöskin jonkun verran matkustanut, enkä ole törmännyt tämänlaatuisiin harmeihin. Ehkä joskus on ollut joku joka on nauttinut liikaa alkoholia. Ei minua ole häirinnyt olen vähän kauempana. En myöskään ymmärrä vihapuheita. Jos sanoo oman mielipiteensä se ei ole vihapuhetta mielestäni. Liikenneraivo ja someraivo ovat aivan naurettavia asioita. Someraivo esimerkiksi sai Guggenheimin jäämään pois Helsingistä.- Näin olen itseni antanut ymmärtää.

  10. Niin totta tämä kirjoitus. Olen seurannut Saara Aallosta kirjoitettuja kommentteja: Alussa oltiin vahingoniloisia tulevasta epäonnistumisesta tyyliin “maitojunalla kotiin”. Nyt kun menestystä on tullut hypetetään valtavasti…

  11. Minulla oli n.s. kielipää. Muistin hyvin kuulemani tai lukemani sanat. Olin kuitenkin ujo ja kun tunnilla opettaja kysyi jotakin saattoi olla ettei kukaan viitannut. Vaikka tiesin vastauksen en uskaltanut viitata. Opettaja pani usein minut silti vastaamaan tietäen että luultavasti tiesin vastauksen. Niin sitten ainoana usein jouduin näin vastaamaan.
    Minulle ei suoraan sanottu mitään, mutta välitunnit sain usein seistä yksin ryhmien ulkopuolella. Nykyään selviän kuudella kielellä kulkiessani maailmalla.

  12. Olen huomannut usein miten suomalainen “järjestelmä” aiheuttaa ongelmia ja ihmetystä muualla. Teet työsi hyvin, saat kehuja ulkomaalaiselta pomolta, ensi reaktio on aina “no eihän tuo nyt mitään” ja vaivaannus. Ja sitten pomo katsoo ihmeissään että mikä tuota vaivaa.

    Menet työhaastatteluun ja pitäisi kehua itseään ja osaamistaan. No enhän mä nyt ole mitään ihmeellistä tehnyt. Ai toi juttu, no eihän se nyt ole kuin jotain mihin vain harva pystyy, mutta ei saa kehua itseään niin mitä nyt tuostakaan. Ja toiset kehuvat vähemmilläkin meriiteillä.

    Jotain pitäisi siis tehdä. Kateus sotkee niin paljon.

  13. Suomalainen perisynti on kateus!
    Itse ei osata eikä viitsitä tehdä työtä asioiden eteen ja kaikki pitäisi tulla itsestään kuin ketulle ehtoollinen.
    Tuosta onkin sitten helppo kaataa kaikki omat ongelmansa toisten, yrittävien ja pärjäävien niskaan. On niin helppoa haukkua ja arvostella menestyneitä ja samalla esittää kulmakunnan kunkkua kohottaen itsensä suureen arvoasemaan ryhmässä. Helpommaksi se vielä käy kun oma identiteetti on päin honkia eikä olla kaikkien keskipisteenä ja arvosteltava henkilö on herttainen, sinnikäs päämääräänsä sinnikkäästi tavoitteleva suosion saanut henkilö.

  14. Suomessa on toki paljon kateellisia, mutta vielä enemmän Suomessa tuntuu olevan kateudesta syyttäviä.

    Nykypäivänä mitään, eikä ketään saisi kritisoida. Ei, vaikka henkilö olisi julkisuuden henkilö ja tietoisesti altistanut tekemisensä arvostelulle.

    Arvosteleppa ketä tahansa missään asiassa menestynyttä vaikkapa keskustelupalstalla tai uutisten kommenttikentässä. Ei varmasti mene kauaa kun ensimmäinen kateudesta syyttävä on jo löytänyt paikalle.

    Saara Aallon tapauksessa täytyy sanoa, että on hänen menestyksensä Briteissä on hienoa, mutta hänen laulunsa ja esiintymisensä ei yksinkertaisesti vain ole kaikkien mieleen. Jos sitä mieltä olet, niin älä vaan mene kertomaan mielipiteestäsi mihinkään. Ellet halua saada kateellisen leimaa. Kaikki kritiikki ja arvostelu kun on nykyään kateutta.

    • Kiitos palautteesta. Palaan myöhemmin blogissa kritiikinantoon ja eriävän mielipiteen ilmaisuun. Kaikki “arvostelu” ei ole kateutta ja oma mielipide on tärkeä saada tuoda esille. Merkittävää tässä on se, miten palautetta annetaan. Mikäli palaute on, että “Saara on tosi ärsyttävä”, siinä kritiikki kohdistetaan persoonaan, ei taitoon tai osaamiseen. Ilmapiirin tulisi kuitenkin olla sellainen, että asiallista, kriittistäkin palautetta voi antaa ja eriävän mielipiteen voisi tuoda asiallisesti esille ilman kateelliseksi leimaamista. Mielestäni arvon voi kuitenkin antaa ihmisen menestykselle, vaikka tyyli ei henkilökohtaisesti miellyttäisikään. Haluan herättää tässäkin asiassa keskustelua. 🙂

Jätä kommentti